Etsiminen

[M.K.]

Kaikkea etsintää ajaa ajatus "tämä ei riitä". Suurimman osan ajasta olemme etsimässä parempaa kokemusta, parempia olosuhteita. Ns. henkinen etsintä ei mielestäni tässä suhteessa eroa mitenkään siitä etsinnästä, mitä ihmiset yleensä harjoittavat. Ihmiset etsivät rahaa, tietoa, kokemuksia ja parempia ihmissuhteita, tai toisin ilmaistuna turvallisuutta, vapautta, valtaa, ymmärrystä ja rakkautta. Eivätkö nämä jälkimmäiset, perustavanlaatuisemmat tavoitteet ole juuri niitä, jotka moni henkinen etsijäkin voisi allekirjoittaa oman etsintänsä päämääräksi? Käytämme sanoja "Jumala" ja "itseoivallus" ja "valaistuminen", mutta emmekö tavoittelekin jotain pysyvää "tilaa", jossa ei ole pelkoa selviytymisen puolesta (turvallisuus), jossa epämiellyttävillä tunteilla ja ajatuksilla ei ole meihin valtaa (vapaus) ja jossa maailma ja oma itsemme riittävät sellaisina kuin ne ovat, epätäydellisinä (rakkaus)?

Kaikki tavoittelemme jonkinlaista täyttymystä, jota myös onnellisuudeksi kutsutaan. Kuitenkin sekä maallista että henkistä etsijää vaivaa sama kirous: heidän etsintänsä kohdistuu aina tulevaisuuteen. "Kun olen säästänyt tarpeeksi rahaa, kun minulla on parempi työpaikka, kun saan asunnon ostettua, kun pääsen lomalle" vs. "Kun olen meditoinut tarpeeksi monta vuotta, kun olen käynyt sen ja sen opettajan luona, kun olen harjoittanut tekniikkaa X, Y ja Z."

Joskus harvoin minut valtaa tunne, että tämä riittää ja kaikki on hyvin. Siihen ei edes tarvita mitään erityisiä olosuhteita. Riittää vain, että en sillä hetkellä vastusta mitään sisäisessä tai ulkoisessa kokemuksessani. Tässä on mielestäni avain: luopuminen vastustuksesta ja avautuminen nykyhetkelle. Tämä on usein erittäin vaikeaa. Useimmiten epämiellyttävän tunnetilan iskiessä tekee mieli vain paeta johonkin sijaistoimintoon, toisin sanoen alan taas etsiä jotain parempaa kokemusta sen sijaan, että kohtaisin senhetkisen kokemuksen suoraan.

[M.K.]

Täytyy laittaa tänne lainaus yhdeltä spiritual teachers -foorumin kirjoittajalta, kun se sopii niin hyvin tähän aiheeseen:

"One of my most recent epiphanies was that what is important is observing and/or inquiring into whatever is arising. Trying to get somewhere is futile.

I have a whiteboard at home that I use for reminders. The last thing I wrote was, "Forget about enlightenment. Be curious about whatever is arising."

I noticed that the desire for enlightenment was keeping me trapped in the mind, in the future. And because of it I was always missing what was right in front of me because the mind can't come to rest.

Sometimes there are ego issues I have to sit with. Sometimes there is a curiosity to inquire into the senses (or reality). When there is neither, it's just about being still (meditating or letting the mind come to rest).

I'm starting to see that less is more. Nothing can be forced, there is no way to jump ahead because one cannot control whatever is arising.

Oddly enough, meditation (and I use that term loosely) happens when one gives up and stops trying to get somewhere.

"Thy will not my will be done," in my opinion, is the only true prayer."

Read more: spiritualteachers.proboards.com/index.cgi?board=misc&action=display&thread=1808&page=27#ixzz1jbDzFKRb

[v]

Henkisen etsijän suurin ongelma on se että hän ei tiedä mitä etsii. Tarkkaa tietoa (dataa) siitä mitä itse-oivalluksessa tapahtuu ei yksinkertaisesti ole. Tästä syystä kukaan ei tiedä mikä on se "triggeri" joka laukaisee itse-oivalluksen. On olemassa monia mielipiteitä siitä kuinka oivallus saavutetaan tai siihen päädytään, mutta jokaisen on löydettävä tiensä itse. Varmaa on kuitenkin se, että joko olet itse-oivaltanut tai et ole. On/Off. Ei ole mitään "välimaastoa". Oivaltamisen tapahtumisen ymmärtämiseen voi tosin mennä aikaa.

Omasta mielestäni antautuminen ja harjoittaminen ovat yhtä tärkeitä asioita. Näiden oikea suhde on vain vaikea tavoittaa. Ilman aktiivista etsintää ja harjoittamista mitään ei oikeasti tapahdu. Ilman antautumista ja erottelukykyä voi erilaisia harjotteita taas painaa loputtomiin ja mitään ei tapahdu. Joskus pitää harjoitella kovaa, joskus ymmärtää vain olla hiljaa paikallaan ja antaa asioiden olla niin kuin ne ovat.

Joten, toisaalta voi sanoa että etsintä on turhaa. Kaikki ihmiset ovat jo valaistuneita. Mutta mitä hyötyä siitä on jos sitä ei tiedä? Tärkeää on kysyä itseltään rehellisesti, olenko minä perillä vai en? Jos vastaus on en, pitää jatkaa jollain tavalla. Jos vastaus on kyllä, pitää olla erityisen tarkkana, koska "minä", "ego", ei koskaan astu sisään itse-oivalluksen portista